Haapaveden Yhteismetsä valittiin vuoden 2026 yhteismetsäksi kevään yhteismetsäpäivillä Levillä. Yhteismetsäpäivät järjestetään joka kolmas vuosi.
Palkintoraadin perusteluiden mukaan HYM loistaa kolmella eri osa-alueella:
1) Sen talous on erittäin vahva. Se on tuottanut onnistuneilla ja rohkeilla päätöksillään iloa ja euroja osakkailleen.
2) Se on voimakkaasti kasvuhakuinen. Vuoden yhteismetsä aloitti toiminnan vuonna 2016 ja 1200 ha:lla. Nyt pinta-ala on 5440 ha ja rekisteröityjen omistajien määrä on 72.
3) Erityisesti jury kiinnitti huomiota viestintään. Vuoden yhteismetsällä on erinomaiset kotisivut. Huomionarvoista on, kuinka poikkeuksellisen tarkasti ja avoimesti yhteismetsän talouden tunnusluvut julkaistaan.
Palkinnon otti vastaan hoitokunnan varapuheenjohtaja Markku Anttila, joka on ollut luomassa Haapaveden Yhteismetsää sellaiseksi kuin se nyt on. Hoitokunta pitää olennaisena asiana yhteismetsää koskevan tiedon avoimuutta, jotta sen osakkaat ja ulkopuoliset pystyvät arvioimaan yhteismetsän osuuden arvoa ja sen toimintaa. Tämän toivomme edistävän osuuksilla tehtävää kauppaa ja yhteismetsään liittymisiä.