Yhteismetsän vuosikokous pidettiin 15.4.2026 Haapaveden Kaupungintalolla. Kokoukseen osallistui paikan päällä 12 ja etäyhteydellä viisi osakasta.
Vuosikokouksessa päätettiin mm. hyväksyä toimintakertomus vuodelta 2025 ja vahvistaa tilinpäätös vuodelta 2025 sekä myöntää vastuuvapaus hoitokunnan jäsenille. Kokouksessa myös vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026, annettiin hoitokunnalle valtuutus lainata osakkailta tarpeen vaatiessa, valtuutettiin hoitokunta myymään määräaloja ja tiloja enintään 200 ha sekä hankkimaan yhteismetsän omia osuuksia enintään 2 prosenttia.
Ylijäämää päätettiin maksaa 1 000 euroa per osuus eli yhteensä noin 428 tuhatta euroa. Ylijäämä maksettiin huhtikuun aikana. Jaettu ylijäämä on osakkaille verovapaa, koska yhteismetsä on jo maksanut verot. Edellisenä vuonna ylijäämää maksettiin 700 euroa per osuus.
Päätökset tehtiin kokouksessa yksimielisesti.
Hoitokunta on valittu kolmivuotiselle toimikaudelle vuosikokouksessa 15.4.2025, joten hoitokunnan kokoonpanoa koskevia päätöksiä ei vuosikokouksessa tehty.
Vuosikokouksen jälkeen pidetyssä hoitokunnan kokouksessa hoitokunta valitsi puheenjohtajaksi Yrjö Haukatsalon ja varapuheenjohtajaksi Markku Anttilan. Hoitokunnassa ovat siten seuraavat jäsenet:
– Yrjö Haukatsalo, puheenjohtaja (varalla Joanna Alanko)
– Markku Anttila, varapuheenjohtaja (varalla Tuomas Anttila)
– Jaana Karvonen, jäsen (varalla Juha-Matti Isokangas)
– Aulis Martinmäki, jäsen (varalla Pekka Pekkala)
Hoitokunta on sopinut työnjaoista, joilla pyritään vastaamaan tilanteeseen, jossa yhteismetsän koko on liittymisten vuoksi kasvanut merkittävästi. Yhteismetsän perustamisesta lähtien puheenjohtajana toiminta Markku Anttila jatkaa mm. liittymisiä koskevien sekä paikallistuntemusta vaativien tehtävien hoitoa.
Yhteismetsä on valmis ottamaan uusia kokonaisuuteen sopivia osakkaita liittymisten muodossa edellyttäen, että liitettävät alueet palvelevat hoitokunnan käsityksen mukaan yhteismetsän toimintaa ja tilusrakennetta. Harkinta tehdään aina tapauskohtaisesti.
Vuonna 2025 hakkuutulot olivat poikkeuksellisen suuret kehitysluokkarakenteen normalisoinnin ja suotuisan puunhintakehityksen vuoksi. Kuluvana vuonna hakkuutulot tulevat todennäköisesti olemaan myös merkittävät.
Tarkempia tietoja on esitetty vuosikertomuksessa.